tiistai 25. tammikuuta 2011
55,1kg !!!
Huhhuh, en oo uskaltanu päivitellä rappioviikonlopun jälkeen. Tosiaan poikaystävä tuli lomille armeijasta ja tuli syötyä taas kaikkea paskaa, esimerkiksi juustohampurilaisia, pihvejä, pitsaa, popcornia ja karkkia. En myöskään tosiaan käynyt kuntoilemassa yhtään. Oon kuitenkin yrittänyt olla syömättä liikaa! Eli jos syön esim. hampurilaisen, niin en sitten syö muuta sinä päivänä. Pelkäsin siis perjantaista lähtien järkyttävää painonnousua, mutta sunnuntai aamuna paino olikin vain noussut 55,8kg, huhhuh. Maanantaina en uskaltanut punnita itseäni, mutta illalla hypin kyllä hyppynarulla ja tein vatsoja jonkin aikaa, mutta vain noin 100kcal edestä.
Tänään aamulla uskalsin sitten astua vaa'alle ja vaaka näytti tosiaan 55,1kg! Herranjumala, ihanaa. En tiedä onko noi nesteitä vai miten se tollee lähti laskuun. Tänään on kuitenkin salipäivä tai/ja bodypump sekä meen InBody-mittaukseen. InBody-mittaushan kertoo kehonkoostumuksen eli paljonko kehossa on rasvaa/lihasta, painon, painoindeksin, sisäelinten rasvanmäärän ja painokontrolli, joka kertoo paljonko olisi terveellistä pudottaa/lisätä painoa. Päivittelen tänne illalla tietoja siitä ja muutenkin ruokapäiväkirjaa. Onneks tälläkään hetkellä ei ole nälkä, sillä söin tänään jo lounaan missä oli ihan tarpeeksi kaloreita. Illalla taidan kuitenkin syödä vielä jotain. Mutta palaillaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti